Se alkoi niin yllättäen. 4 vuotta ensin ettei mitään, ja sitten pam. Se oli täynnä enkeleitä, viestejä, minulle kohdennettua pohtimisen aihetta, kasvatusta. Sen huomaamista, kuka ja mikä on tärkeää, ja millaisena minun oma olemukseni on parhaimmillaan.
Kun raskaus todettiin keskeytyneeksi, siitä alkoi viikon mittainen raskas aika, vaikka se olisi voinut mennä helpomminkin, mutta menin sen vielä kirjoittamaankin, eli tilaamaan : " tulee raskas viikko". Niin siitä sitten tuli. Mutta sillä raskaalla viikollakin oli minulle opetuksensa, rankka rankka opetus, jonka kautta minut pakotettiin ymmärtämään. Kiitin siitä. Kiitin siitä ettei henki mennyt, vaikka rankka infektio seurasi toimenpiteestä, ja johti vielä toiseenkin toimenpiteeseen. Oli lyhyt raskaus, mutta sitäkin enemmän kaikkea säätöä.
Ehdin surra menetettyä raskautta pari päivää ennen ensimmäistä toimenpidettä. Sen jälkeen ehdin surra päivän, kunnes alkoi taistelu oman terveyden kanssa. Sinä aikana sitä vain rukoili ja pyysi enkeleiltä, että antakaa minun nyt toipua. Kaikki oli niin vaikeaa, ja jouduin sairaalamaailmaan sukeltamaan moneksi päivää monien pistosten, kanyylien,tutkimusten ja toimenpiteiden maailmaan. Se on aika rajua menoa meikäläisen kokemusmaailmassa.
Kun viimeinen operaatio viimeisteli vauvahaaveeni lopullisesti, siitä alkoi ihan erilainen sureminen.
Eilen minulle nousi välähdyksen lailla oivallus, että omituinen oloni tunnetasolla johtuu siitä, etten nyt meinaa osata olla ilman häntä, vauvaani, joka käväisi kohdussa kokemassa maallista muotoaan, ja jatkaa soturina taivaissa elämistään. Hän tuli käymään, minun vuokseni, ja antamaan opetuksen. Mutta hänen energiansa on puuttunut minusta nyt jo kauan, ja koska hän oli Lähde minun Ilooni ja rauhaan, on ollut nyt vaikeaa, siis vaikeampaa, tavoittaa sitä. Hänen värähtelynsä eivät ole nyt fyysisesti auttamassa minua. Hänen värähtelynsä auttoivat minua ja hänen isäänsä löytämään toisemme uudelleen, todella syvällisesti.
Kun tulimme viimeistä kertaa sairaalasta, kun mieheni haki minut lopulta kotiin viimeisen toimenpiteen jälkeen, sain sen näyn, joka viimeisteli ymmärrykseni. Minä ja vauva kamppailimme elämästämme, istukka oli alkanut irrota, vuosin verta sisäänpäin, kohtu alkoi täyttyä verellä ja me molemmat olimme menehtyä siinä. Lopputulosta ei näytetty, mutta tämä oli selkeästi tarina siitä, mitä olisi tapahtunut jos raskaus olisi jatkunut, jos Jacob olisi minun terveydenkin uhalla tullut maan päälle. (minullahan on veren hyytymiseen liittyvää problematiikkaa, eli jatkuessaan raskaus olisi ollut todellakin suuri riski) Näystä pelästyneenä ,ja kiitollisenakin, olin hetken tyytyväinen lopputulokseen.
Silti näen ja tunnen hetkittäin pienen lapsen kädet. Näen ne kuvana, jossa pidän niitä käsissäni, ja samalla voin tuntea ne käsissäni. Silloin minut valtaa voimakas tunne, että mistä minä löydän sen vauvan, kenen käsiä minun piti pitää noin.
Eilen tosiaan istuin myrtsinä keittiössä, ja mieleni haahuili ties missä. Ymmärsin silloin sen, etten nyt meinaa osata olla ilman häntä. Olen ollut pimennossa pari viikkoa, en halunnut puhua kenenkään kanssa henkimaailmaan, ja hekin ovat antaneet minun olla rauhassa. Uskon kuitenkin, että tapaan Jacobia vielä. Hän ilmestyy minulle ja selvitämme tarkkaan mitä tapahtui. Minulla on hänet aina, vaikka emme fyysisessä maailmassa ehkä tapaakaan.
Toivon että tästä kirjoituksesta voi olla jollekin toiselle apua, koettuaan keskenmenon. Henkilapsen tuleminen fyysiseen kehoon ja maailmaan on kaunista taidetta, ja hienovaraista järjestelyä. Joskus on tarkoitettu niin, että lapsi tulee, vaikka se vaatiikin äidin hengen. Tilanteet ovat raadollisia, mutta toimivat jumalallisen suunnitelman mukaan toimien meille kaikille opetuksina, ohjeina,tienviittoina jne.
Kaikelle on tarkoituksensa.
On tietenkin todella vaikeaa nähdä mitään tarkoitusta vaikkapa lapsen kuolemassa, koska se jättää vanhemmille ja muille jälkeensä jääneille suuren surun ja ikävän. Aikanaan kaikki tulee kirkastumaan ja selviämään.
Pyydän teille kaikille rauhaa sydämeenne juuri tänään, tämän luettuasi saat henkäistä valoa sisääsi ja tuntea levollisuutta hetken, vaikka tilanteesi olisi miten vaikea juuri nyt.
Kun pyydät ja saat kokea pieniä levonhetkiä Rauhassasi, niistä kasvaa helpommin uusiutuva käyttövara, koska valo kutsuu valoa, hyvä kutsuu hyvää.
Nauti hetkestäsi valossa ja lämmössä, juuri nyt.
Hyvää keskiviikko päivää sinulle, sielullesi
With all my Love and Compassion,
Ajna ∞
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti