Harmittaa,että tämäkin blogi huutaa tyhjyyttää.Tuntuu,että hirveästi olisi sanottavaa,mutta sanat eivät tule ulos.Muistelen,että olen valittanut tästä ennenkin?
Jotakin pitäisi tehdä,jotta sanat pulppuaisi ulos kuten ne ovat vuositolkulla pulpunneet
-oikeastaan lapsuudesta saakka!!
Kirjoittelin ensin runoja.Innostus siihen tuli jonkun äidin ja isän tuttavapariskunnan kautta,he aina kyselivät,olenko kirjoitellut,ja sitten näytin heille minun silkkikantisen runokirjani.Oikeen japanilaistyylinen kaunis kirja se oli,ja täyteen sen kirjoitinkin,aikojen kuluessa.Aloittaessa olin ehkä 8-vuotias,ja runot olivat naiiveja,kertoivat eläimistä ja sen sellaista,mutta teini-ikää lähestyessä sisältö muuttui,ja niihin tuli paljon tunnelatausta ja niiden peilaamista.Jälkikäteen ajatellen,tämä "syvästi tunteminen" on ollut läsnä todellakin,lapsuudesta saakka.
Teini-iässä kirjoittamiseen tuli mukaan myös omaehtoiset kirjoitelmat,mininovellit,semmoiset.Koulussa äidinkielen kirjoitelma ja aine-tunnit olivat lempparitunteja,joilla sain loistaa.Lukiossa opettelin aloittamaan veturilauseella kirjoitelman,mutta myöhempään oman persoonani tyyliin se ei istunut.
Koko ikäni on sanat soljuneet sormiltani,uudelleen kirjoitin(sovitin) sanoja biiseihin,ja nautin niiden rallattelusta.
Nyt tunne,kun haluaa,mutta ei "osaa" enää...kuin mykkä! Osaan puhua edelleen,miksi en osaa kirjoittaa enää?Onko tämä merki sille,että minun pitäisi työskennellä puheen kautta paremminkin...
-nyt minua alkaa ihan naurattaa,kun kirjoitin tuon lauseen,koska tajusin,että ehkäpä se tosiaan on se totuus,sillä minua kosiskeltiin sellaiseen henkisten palvelujen paikkaan töihin,jossa nimenomaan puhuminen ja esiintyminen on se juttu.
Mutta minähän olen kirjoittava henkilö,ja lähetän viestini ihmisille kirjallisesti!!!
Voisiko minusta tulla puhetyöläinen tälläkin saralla???
Mielenkiintoinen ajatus.
Kuitenkin halusin nyt vuodattaa tätä kirjoittamisen tuskaa,ja nimesin sen inspirationaaliseksi kirjoittamiseksi,jollaisena se on minulla esiintynyt.Tarinat ovat pulpunneet,ja olen elänyt omaa elämääni niiden kautta,oppinut jopa itse itseltäni,lukiessani ja kirjoittaessani niitä tarinoita,voitko ymmärtää???Se on ollut hirveän hienoa.
Näissä henkisissä hommissakin,usein vain istun paperin (nykyisin koneen)ääreen,ja alan kirjoittaa.En tiedä itse ehkä aluksi,mistä kirjoitan.Ja toisinaan kun kirjoitan,juttua tulee niin hurjalla vaihdilla,että aivoni ehtivät luoda niistä kyllä ymmärrettävän kuvan päähäni mutta sormeni eivät ehdi kirjoittaa.
-Sama asia tapahtuu,kun kirjoitan asiakkaalle tulkintaa.Joskus palaan tekstiin,mitä kirjoitin,korjaten esim lauserakennetta,mutta usein sekin on ihan hyvin jäsennettynä,kun se tulee eetteristä jonkun minun sieluni muuntokoneen kautta kirjoitettavaksi vastaukseksi toiselle ihmiselle.
Se on niin hienoa!
Ja toisinaan kun haluan kirjoittaa ihmisille Facebookissa,joko omille kavereille taikka Toivon Tähden- sivuni seuraajille,saatan vain mennä "paikalle" ja kuunnella "sanaa".
Tämä on hienoa.
Ehkä opetus onkin siinä,että aina ei voi olla jaettavaa,että ne jutut mitä minun mielessä liikkuu,ovatkin vain minun yksityisiä juttuja?
Ehkä poden niistä ihan turhaan huonoa omaatuntoa taikka riittämättömyyden tunteita.
Kiitos tästäkin inspirationaalisesta kirjoitushetkestä,sillä huomasin taas jotain uutta,opin itsestäni.
Tämä on hienoa,eikö vain??????
With all my Love and Compassion,
Ajna ∞
