Tulee suorastaan huono omatunto ja huijaritunne, kun uusia ihmisiä löytää sivuni,ajattelevat ehkä löytäneensä jotain joka auttaa heitä elämässään eteenpäin. Tämä on ollutkin minun motiivini, kun sivustoni pystytin, muistaakseni... niin, milloin? Nyt en edes muista!!
Haluan edelleen auttaa, haluan ohjata ja jakaa sitä tietoutta ja vallankin sitä tunnetta ja varmuutta siitä, että elämä jatkuu. Haluan, en vaan ole jaksanut paneutua tuottamaan julkaisuja mistään, sillä olen niin kunnianhimoinen ihminen, että kaikki minkä tuotan ulos omissa nimissäni, on oltava autenttisesti minun ikiomaa ajatusta. Harvoin jaan edes mitään, sellaisia suuria "tietoja" jotka haluan saada kaikkien tietoisuuteen. Mutta tosiaan, kovin vaisuksi olen heittäytynyt. Elämä on väsyttänyt minua niin paljon.
Vasta kun perheemme oli, tässä ja edellisissä kokoonpanoissaan, muuttanut kuuden vuoden sisään viidennen kerran, tajusin että oikeasti, olen aivan järjettömän väsynyt! Muuttaminen on todella raskasta, mutta pidin sitä aina kilpailuna itsenikin kanssa, pitäähän minun jaksaa, olenhan minä jaksanut koska on ollut pakko vaan jaksaa, hoitaa toisinaan aivan yksinkin elämässä yhtä aikaa seitsemää lasta kotona, joten onhan minun jaksettava tämäkin. Olen ollut aika armoton itselleni siinä ,mitä minun on jaksettava auttaakseni muita ja viedäkseni perhettä eteenpäin, ja samaan aikaan olen tuonut viestiä ihmisille tuonpuoleisesta, kuinka heidän toivotaan antavan armoa ja lepoa itselleen,ja kiitettävä itseään. Jokainen viesti joka kauttani on kulkenut, on antanut minulle palkinnoksi hyväntuntuista energiaa, koska henkimaailman olemus on niin suurta rakkautta.
Katselen usein sivuani Facebookissa ja näen tämän blogin joka kerran kun kirjoitan jotain meidän arkiblogiimme. Yritän aina kirjoittaa, koska olen aina kirjoittanut, rakastan kirjoittamista. Se on tapani tutkia elämää ja tunnustella asioita. Tulkinnoissanikin käytän välineenä kirjoittamista, sähköpostia. Toisinaan asiat voivat tulla äänenäkin, mutta se on minulle vähän oudompi olomuoto. Toisinaan, ihan pyytämättä, kun asiat alkavan vyöryä ulos, ne on toki tuotava päivänvaloon silloin kertomuksen muodossa omalla äänellään, silloin se on ihan spontaania. Toki omassa elämässäni puhun kyllä paljon ;)
...Mutta haluaisin kirjoittaa. Haluaisin sanoa edes jonkin rohkaisevan sanan seuraajille, jotka sattuvat saamaan päivitykseni- tilastojen mukaan oikeasti kovin moni seuraajani ei edes näe päivitykisäni, se lienee joku Facen oma juttu, mitä näytetään ja kenelle.
...mutta haluaisin kirjoittaa! Haluaisin jakaa edes jotain, mutta pääni on tyhjä. Ja mitään tyhjänpäiväistä en halua kirjoittaa. Ammattiylpeys se on minullakin. Tämä kaikki on varmaankin nyt pahoitteluni teille sivuni seuraajille, että juurikaan sisältöä en ole jaksanut tuottaa. Omalla tavallaan koen myös, että nykyään "tätä samaa" kirjoitetaan niin monella sivulla, ja koskapa en ole ollut koskaan kilpailuhenkinen, annan muille estradin, ja liityn itsekin muiden sivustojen lukijaksi. Välillä olen samaa mieltä, toisinaan en, joskus kommentoin omien tulkintojen kautta asioita, usein vain hymyilen taustalla lueskellen ja nyökytellen. "Aivan totta, juuri näin se menee. Kyllähän minä tämän tiedän. " On kuitenkin hyvä tuntea ja tietää, että tietää. Että se lahja on tallessa, mutta siirretty taka-alalle odottamaan uutta kukoistusta kenties?
Aikoinaan kirjoittelin yhdelle vauvapalstalle todella aktiivisesti. Minut opittiin tuntemaan siellä äitinä, joka näkee asioita ja voi antaa näkymän verhon taakse tuonpuoleiseen. Minulla oli paljon kysyntää ja kun lahjaa käytetään, se pysyy yllä ja kasvaa ja vahvistuu. Siihen aikaan eräs nykyäänkin tunnettu kollega sanoi,että minulle oli iso tilaus silloin tällä vauvapalstalla näiden äitien keskuudessa.Olin herkkä tuntemaan toisten äitien värähteet, olinhan siihen aikaan itsekin moninkertainen äiti ja moninkertainen pikkulapsien äiti, joten tuntosarvet olivat ojossa, ja ottivat signaalia vaikka mistä. Se oli jotenkin hienoa aikaa.
Nykyään muistelen niitä aikoja kuin vanhus muistelee nuoruuttaan. Minulle on kyllä luvattu että minä tästä vielä nousen ja vahvistun, ja voin julistaa omaa tietoani, tämän toisen maailman saloja, muillekin. Antaa lohtua. Auttaa solmukohdissa.
Itseään selvänäkijä ei oikein voi auttaa, minäkin joudun turvautua toiseen energiatason työskentelijään kun tarvin latausta ja puhdistusta. Mutta Tieto, se on kristallin kirkasta selvätietoa edelleen, ja tässä oman henkisen kehitykseni myöhäisessä etsikkovaiheessa, kamppailen ihmiselämän tuottaman väsymyksen ja toisaalta tämän selvätiedon kanssa, joka kyllä kertoo mitä minun pitäisi tehdä... Tämä myöhäisempi etsikkoaikani, eli viimeiset kuukaudet, vuosi, on ollut sikäli hassua aikaa, sillä kun aloitin tämän elämäntien, ja siitä kun viimein ymmärsin että se tieto mitä saan, on todellakin totta, johan niistä on ensimäisestä yli 20 vuotta ja ymmärryksestäkin jo melkein sen saman. On varmaan 20-vuotis päivityksen aika?
Eniten on hoidettava nyt itseä. Lävitseni on mennyt niin paljon erilaista energiaa, ja myös fyysisessä elämässäni olen joutunut hyvin hyvin erilaisten,raskaiden ja pahojenkin energioiden piinaamaksi, sillä tiedän että olen vahva valo, ja sellaista voi "alamaailma" pitää niin suurena uhkana, että kiinnittyy minuun ja haittaavat elämääni aivan hirvittävästi. Se on taistelu, jossa minua koetetaan nitistää niin voimattomaksi, piru pitää pihdeissään, voisin sanoa kansankielisesti.
Pyydän apua siihen, että malttaisin nyt asettua tähän elämään vain itseäni varten. Se on mielettömän vaikeaa koska on lapset, mutta se olisi nyt ainoa keino säilyttää "minut". Mutta kuinka malttaa, kuinka antaa lupa itselle ihan rehellisesti olla väsyny. Minä olen väsynyt ja silti koetan vain touhuta eteenpäin.
EI! Ei sillä lailla. Olen ymmärtänyt hiljattain sen yhtälön, mitä herkempi eetterikeho on, mitä hienojakoisemmalla pölyllä olet kuorrutettu (pölyllä kuvaan ehkä eniten energiakenttää ja niitä hippusia joita siihen tarrannut) sen tarkempi on oltava sen väsymyksen ja lepäämisen tasapainon kanssa. Meinasin kirjoittaa "olisi oltava", mutta ei se niin ole, vaan se vaan ON OLTAVA. Itsekkyyttä on opeteltava siinä muodossa että osaa rakastaa omaa kehoaan ja mieltäänkin oikein.
Toisilla on enemmän "rautaa" eetterikehossaan, he ovat niitä voimanpesiä, kuin härkiä. Usein vähemmän herkkiä kuin meikäläiset, joka osaltaan suojaakin heitä paremmin. Pikku hiljaa kun alkaa tässä iässä ymmärtää itseään, ehtii vielä opiskella sen ihmisyyden oppimäärän joka sinun on tarkoitettu oppivan tällä kierroksella maan päällä :)
Halusin kirjoittaa teille tämän "kirjeen"- en ole mennyt minnekään,mutta en vain voi nyt rehellisyyden nimissä jakaa paljoakaan- mutta sen vähän näette tässä taikka Instagramissa on myös tilini.
Lähetän teille kaikille siunauksen joka minun pyydettiin välittämään jokaiselle lukijalle, laittamaan käteni tässä virtuaalisesti teidän päällenne ja vuodattamaan tämän vaaleanvihreän samettisen energian teille. Se olkoon paarantavaa meille kaikille!
Kiitos ja Amen.
With all my Love and Compassion ∞