Olen tässä henkilökohtaisessa elämässä kipuillut identiteetin kanssa, tuntunut että olen hukassa itsestäni, että sisin on tyhjää täynnä, että olen ihan hukassa itseltäni, siitä mitä minun "kuuluisi" olla oman sisäisen tunteeni mukaan.
Ja sitten - tämä kuva!!
Kuvan on ottanut valokuvaaja Jukka Risikko
Niin, mitä ihmettä tästä kuvasta, niinkö?
Visiot alkavat kulkea pään sisällä, ja piirryn tuohon kuvaan itse. Tuohon pellolle istumaan kummallisissa ryysyissäni, vähän samoin kun tänään kotipihalla maadoittelin itseäni.
Minä ja noita sisälläni. Noita, ei minkäänlaisella negatiivisela twistillä miellettynä, vaan se sellainen mystinen olento, joka näkee enemmän kuin silmät näkevät. Siinä istun ja tunnistan tässä jotain hyvin hyvin omaa, tuttua ,minua. Minua!!! Tämän minä tunnistan itsessäni, vaikka niin moni muu asia onkin täysin vierasta itsessäni.
Tuo valoilmiö on pysäyttävä, tuo maisema on lumoava. Se on itseasiassa Lapualta, juuri siitä suunnasta maata, jossa tunnen henkisen kotini olevan, kuinkas sattuikaan. Tuo kuu edustaa jollain lailla kotia, kaipuuta jonnekin enemmän kotiin. Mitä ihmettä?
Tämä noita pysyttelee hiukan kauempana talosta, ei halua olla häiriöksi vaikka lumoutuukin kuusta. Kauneus on kaikkien saatavilla, ja kuun voima saatavilla heille jotka vain haluavat. Taikakalut on laitettu kuunvaloon latautumaan, ja kuten aurinkoakin, tämä noita rakastaa kuuta.
Sanaton. Onnellinen. Kiitollinen.
Kiitos tästä kuvasta ja tästä matkasta jonka sain tehdä tämän kuvan kautta.
With all my Love and Compassion ∞
blogikappale päivitetty 7.2.2022